Posterous theme by Cory Watilo

Filed under: Yleistä

Vieraita Albanyn yliopistosta, New Yorkista

Norssissa vieraili keskiviikkona 9-henkinen ryhmä opetusalan asiantuntijoita Yhdysvalloista. Heitä kiinnosti kovasti suomalainen koulutusjärjestelmä, Suomen hienot PISA-tulokset sekä opettajien työnkuva ja koulutus. Ohjelmassa oli opetuksen seuraamista, ryhmäkeskustelua sekä uusien yhteistyökontaktien luomista.

(download)

Vanhasta uutta-teemapäivä

Vihreä lippu liehui aurinkoisessa säässä ja koulu vietti Vanhasta Uutta - teemapäivää. Päivän aikana istutettiin koulun pihalle kasveja, harjoiteltiin break dance -askeleita, rakennettiin kaleidoskooppeja ja tuunattiin jo kerran käytettyjä tavaroita uuteen tarkoitukseen. Koulun kirjastokin sai uuden maton, kun matonkuteet saatiin virkaten hyötykäyttöön. Olipa mukavaa!

(download)

Latvialaisia kansantansseja

Vauhdikas kansantanssiryhmä Latvian Riikasta kävi esiintymässä Norssissa. Tanssijat aloittavat kansantanssin harrastamisen jo kahden vuoden iässä. Tämän päivän esiintyjät olivat iältään 7-15 vuotiaita; pitkä harrastuneisuus näkyi esityksessä. Laulut, tanssit ja kuviot sujuivat taidokkaasti.

(download)

Konsertti Norssin auditoriossa

Musiikkikasvatuksen aineopiskelijoiden lopputyökonsertti pidettiin Norssin auditoriossa tiistaina. Konsertissa esitettiin aivan uusia sävellyksiä. Jokainen aineopiskelija oli lopputyönään säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kappaleen. Konsertissa kuultiin hyvin erilaisia kappaleita aina rakkauslauluista säkenöiviin instrumentaalikappaleisiin!

(download)

Lennä kevääseen - konsertti

Mitä ope tekee vapaa-aikana? Tietenkin lauluja, sävellyksiä ja sanoituksia! Norssin auditoriossa vietettiin nautinnollinen musiikkihetki keskiviikkopäivän päätteeksi.

Lennä kevääseen!
"Linnun sinisen
jo kuulen mä sen.
Päivä käännähtää kevääseen päin.
Jo liikaa olen ollut yksinäin
muiden joukosta talveen mä jäin.

Lennä kevääseen, lennä
anna syyllisyyden mennä.
Ei aina toisen taakkaa voi kantaa,
Onko turha toive tää
onko turha toive tää
että yksinäisyys vielä hellittää?"
(Säv. ja san. Tarja Krank)

(download)

Uusi Norssi Times on ilmestynyt!

Turun Normaalikoulussa vuosittain julkaistava Norssi Times -lehti on jälleen ilmestynyt! Lehdestä löytyy juttuja koulun tapahtumista menneeltä vuodelta läpi koko koulun. Juttujen aiheisiin kuuluvat muun muassa vaihto-oppilasvuosi, TET-viikko, lukion kuorotoiminta ja yläkoulussa järjestettävät kerhot.

Paperisen version lisäksi lehdestä on julkaistu e-versio, joka on luettavissa Turun Normaalikoulun sähköisestä kirjahyllystä osoitteesta: http://www.issuu.com/turun_normaalikoulu/docs/norssitimes2012

Sankta Lucia

Lucia- neito kulkueineen toi valoa ja kirkkautta Turun normaalikouluun. Lucia-päivän vietto on jo perinne koulussamme!

Sankta Lucia,
ljusklara hägring,
sprid i vår vinternatt.
Glans av din fägring!
Drömmar med vingesus
under oss sia,
tänd dina vita ljus,
Sankta Lucia!

(download)